TikTok antoi meille leiman – ja mitä se
tarkoittaa asiakkaillemme?
Kun MySome perustettiin vuonna 2017, pidettiin somea monissa markkinointitiimeissä vielä hölmönä hömpötyksenä. Tänään olemme Suomen suurin sosiaaliseen mediaan keskittynyt toimisto – ja nyt myös maamme ensimmäinen somesisältöihin erikoistunut virallinen TikTok Marketing Partner Agency!
Mutta eihän pelkät tittelit kuitenkaan vielä kerro mitään, vaan itse tekemisen taso. Siitä kertovat puolestaan tänä vuonna napattu Grand One -voitto Lidlin somella (Paras somepresenssi), muut Grand One -entrauksemme Postille, Bauhausille ja Finnkinolle sekä Veikkauksen tuoreen kilpailutuksen voitto parhailla laatu- ja kokonaispisteillä.

Mitä tämä TikTok Marketing Agency -kumppanuus sitten konkreettisesti tarkoittaa? Ennen kaikkea sitä, että TikTokin
suomat edut muuttuvat suoraksi liiketoimintahyödyksi asiakkaalle:
Beta-pääsy ennen kuin muut edes tietävät. Pääsemme yhdessä kokeilemaan TikTokin uusimpia mainosformaatteja ja ominaisuuksia testivaiheessa – reilusti ennen kuin kilpailijasi heräävät niiden olemassaoloon!
Oikotie pääkallopaikalle. Jos mainos hylätään tai tili on jumissa, asia ei jää viikoiksi roikkumaan bittiavaruuteen.
Suora TikTok-yhteyshenkilömme taklaa solmut vikkelästi!
Virallisesti sertifioitu asiantuntemus. Kampanjoistasi vastaavat TikTokin auditoimat ja suoraan kouluttamat asiantuntijat, joilla on aina ajantasaisin tieto algoritmeista, formaateista ja parhaista käytännöistä.
Tutkittua faktaa arvailun sijaan. Käytössämme on TikTokin oma sisäpiiridata, trendiennakot ja syvä analytiikka. Kohdistamme markkinointieuronne sinne, missä huomio oikeasti kääntyy ostoiksi.
Ammattimainen tili-infrastruktuuri. Pääset hyötymään toimistotason mainostileistä, joustavista maksujärjestelyistä sekä ennakoivasta suojasta mainospolitiikan rikkomuksia ja tilisulkuja vastaan.
Ostopolku ensisekunneista kassalle. Emme tuota pelkkää katseluaikaa. Optimoimme kokonaisuuden kattamaan kaiken brändin herättämästä kiinnostuksesta aina liideihin ja suoraan TikTok Shop- tai verkkokauppamyyntiin.


Halusitpa ravistella brändisi nykyistä somesisältöä tai ottaa TikTokista vihdoin irti muutakin kuin satunnaisia näyttökertoja, me olemme valmiina! Ole meihin rohkeasti yhteydessä matalalla kynnyksellä, niin höpistään siitä, miten otamme seuraavan askeleen yhdessä.
Ville Silventola
CEO
MySome