GRAND ONE 2024 | PARAS SOMEPRESENSSI

(Po)kaalin arvoisia juureksia

Markkinoinnin ammattilaisten ja someyleisön pitkäaikainen suosikki

Lähtökohta

Suomen suurimman vihanneskaupanharjoittaja Vihannes-Laitilan missio on luoda hyvinvointia kaikkialle ympärilleen. Vihannesten käyttö ruoanlaitossa lisää hyvinvointia yleisesti, mutta miten saadaan kaupan hyllyllä valintaa tekevä tarttumaan juuri Vihannes-Laitilan tuotteisiin? On erotuttava ja oltava alan suurin ja paras myös toisenlaisissa ympäristöissä.

Somessa vietetty aika on kasvanut vuodesta toiseen ja Vihannes-Laitila on luonut hyvinvointia somefeedeillä huumorin ja ilahduttamisen keinoin jo muutaman vuoden ajan! Vuosi 2023 ei tuonut tähän poikkeusta, mutta uusia silmäpareja oli tavoitettava ja vuorovaikutusta kasvatettava.

Strategia & insight

Hevi-osasto ei välttämättä ole se helpoin paikka erottua ja siksi homma on hoidettava muualla. On mentävä sinne, missä ihmiset viettävät aikaansa (muualla kuin ruokakaupassa) ja sosiaalinen media on vapaa-ajanviettotapoihimme jo juurtunut. Siksi Vihannes-Laitilan juurekset ottavat julkaisu kerrallaan somen viljelypalstoja haltuun – ja ovat tehneet niin jo vuodesta 2021 lähtien.

Luova ratkaisu

Vuotta 2023 lähestyttiin toisaalta ajatuksella “miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki?”, mutta paikoilleen ei sovi jäädä kyntämään. Uusia mieleenpainuvia ideoita tarvittiin, jotta somen loputtomassa virrassa tulisi huomatuksi.

Käänsimme vihanneskuorijan ruuvia entistä terävämpää jälkeä tuottavaksi. Anagrammisivustot olivat inspiraation lähteenä jo tuttua kauraa mutta AI räjäytti pankin. Generatiivinen AI valjastettiin kilpailuajalla kiinteäksi osaksi suunnittelua ja tuotantoa. Myös suomen kieltä haluttiin taivutella entistä enemmän.

Toteutus

Nopeasti tulkittava, oivaltava, hauska, inspiroiva. Näistä aineksista Vihannes-Laitilan somen on muodustuttava. Facebookissa ja Instagramissa luotetaan kahden selkeän sisältökonseptin voimaan: toisessa seikkailevat sympaattiset ja ilahduttavat vihanneshahmot ja toisessa jaetaan uusia ideoita herättäviä tarjoiluehdotuksia – sesongit huomioiden, tietenkin.

Vihannes-Laitilan konseptien ehdoton kuninkaal(l)inen ovat markkinoinnin ammattilaisten Facebook-ryhmissäkin ylistetyt vihanneshahmot. Äidinkielellä nokkelasti leikittelevät isävitsimäiset copyt ja AI:n avulla luodut ilahduttavat kuvat ovat todellinen best selleri. Kommentit, tykkäykset ja jaot puhuvat puolestaan. Suomen kielen oivaltavasta käytöstä Vihannes-Laitila on saanut kiitosta myös eräältä yli 63 tuhannen seuraajan meemitilin ylläpitäjältä – somemaailman suurin mahdollinen kunnianosoitus!

Uusia silmäpareja tavoittaaksemme kanavavalikkoon lisättiin loppuvuodesta 2022 TikTok. Kilpailuajalla TikTokissa huumoria on viety askel eteenpäin: sisällöt ovat nopeasti katsottuina opettavaisia, mutta pidempään tarkasteltuina juuri oikealla tavalla absurdin huumorin ytimessä.

Tulokset

Ajanjakso: 20.1.2023 – 17.1.2024

Vihannes-Laitilan some osoittaa, että hyviin tuloksiin voi päästä ilman suuria mediapanostuksia, myös yritystileillä! Kanavissa on sitoutunutta fanikuntaa, jotka sekä fiilistelevät satokauden tuotteita että nauravat sympaattisille ja oivaltaville vihanneshahmoille.

Kilpailuajalla mainonnan kohderyhmiä viilattiin edellisvuosiin nähden. Kohderyhmiin sisällytettiin nuorempaa yleisöä ja tätä kautta nostettiin Vihannes-Laitilan profiilia myös tulevaisuudessa ostopäätökset tekevien keskuudessa. Mediabudjettia nostettiin vuodelle 2023 hieman ja jatkuvien sisältösarjojen julkaisuja tuetaan mainonnalla. Silti jokainen postaus tavoittaa edelleen tuhansia silmäpareja täysin orgaanisesti.

Uusia silmäpareja saatiin kiinni ja kiinnostuneita vierailijoita olikin Facebook-sivulla ennätysmäärä. Profiilivierailut kasvoivat Facebookissa peräti 116,19 prosentilla ja Instagramissakin 21,8 prosentilla! Suosituin TikTok-julkaisu on kerännyt yli 244 000 videon katselua, 2 265 tykkäystä, 166 kommenttia ja 865 jakoa.

yli 706 000

tavoitettua silmäparia kaikissa kanavissa

116,9 %

Facebook-sivulla vierailujen kasvu

0,05 €

yhden engagementin hinta keskimäärin

yli 1,3 milj.

impressiota Metan kanavissa

5 395

eniten tykkäyksiä yhdellä julkaisulla

866

eniten jakoja yhdellä julkaisulla

”Siis tämmösiä mainoksia lisää”

Kommentit eivät jätä kylmäksi. Somen ”ideanikkaria” ylistetään ja rakastetaan ja toivotaanpa hänelle palkankorotustakin – ainakin viiden sipulinipun ja porkkanoiden verran.

Loppukevennys

Selvitimme TikTokissa vastauksen kommenttikentissä liikkuneeseen väitteeseen.

Video ansaitsi mm.

  • 866 jakoa
  • 2 265 tykkäystä
  • 166 kommenttia
  • 94 uutta seuraajaa
  • 29,42 % loppuun asti katselua
  • 252 376 yksittäistä silmäparia katselijoikseen

Tekijät

Asiakas

Jari Mämmi, Marketing Manager

Suunnittelu & tuotanto

Henrik Campos, Creative