Somestrategialla kohti maalia

Ota somestrategia osaksi markkinointipalettiasi

Somestrategia on sosiaalisen median markkinoinnin pohja. Sosiaalisessa mediassa on turha rimpuilla ilman strategiaa. Koviin tuloksiin pääseminen vaatii selkeän strategian – varmista siis osumasi! Sosiaalisen median strategia tukee kaikkea tekemistäsi sosiaalisessa mediassa sekä ohjaa eteenpäin seuraavalle stepille. Yrityksissä, joissa sosiaalisen median markkinointi on vielä uutta, strategia auttaa alkuun. Se tuo myös yhtenäisyyttä tekemiseen – mitä useampi kokki, sitä sakeampi soppa, paitsi jos kaikki tekevät saman reseptin mukaan.

Mitä somestrategia pitää sisällään?

Sosiaalisen median strategia tiivistää koko sometekemisen yhteen pakettiin. Siinä käydään läpi esimerkiksi halutut kohderyhmät, tavoitteet tekemiselle, käytettävät keinot sekä stepit, joilla strategia etenee. Somestrategian työstäminen aloitetaankin yhteisellä workshopilla, jossa käydään vähintään yllämainitut asiat läpi. Strateginen tekeminen tuo sosiaalisen median todelliset hyödyt ilmi. Mututuntumalla voi toki saada jonkinlaisia tuloksia, mutta kun halutaan saada sosiaalisesta mediasta kaikki irti (sekä tehdä bisnestä), ei mitään voi jättää arvailun varaan. Tässäkin kannattaa muistaa vanha sananlasku: älä osta sikaa säkissä.

Jätetään mutu-tuntumat suosiolla muille.

Mitä somestrategia pitää sisällään?

Sosiaalisen median strategia tiivistää koko sometekemisen yhteen pakettiin. Siinä käydään läpi esimerkiksi halutut kohderyhmät, tavoitteet tekemiselle, käytettävät keinot sekä stepit, joilla strategia etenee. Somestrategian työstäminen aloitetaankin yhteisellä workshopilla, jossa käydään vähintään yllämainitut asiat läpi. Strateginen tekeminen tuo sosiaalisen median todelliset hyödyt ilmi. Mututuntumalla voi toki saada jonkinlaisia tuloksia, mutta kun halutaan saada sosiaalisesta mediasta kaikki irti (sekä tehdä bisnestä), ei mitään voi jättää arvailun varaan. Tässäkin kannattaa muistaa vanha sananlasku: älä osta sikaa säkissä.

Miksi tarvitsisin somestrategian?

Osuva sisältö on iso osa sosiaalisen median markkinointia, mutta sisällön täytyy myös tukea bisnestä. Miten sisällöt sitten voivat tukea bisnestä? Se ratkaistaan somestrategian avulla. Pohtimalla yhteisen linjan markkinointiin, varmistetaan, ettei tekemisestä tule sekavaa. Strategian pääpointti on siis luoda suuntaviivat pisteeseen, johon tähdätään. Sosiaalinen media elää hetkessä, mutta on silti hyvä pitää katse tiukasti horisontissa – ettei iske karille puolen vuoden kuluttua. Asiat voivat muuttua, kuten myös strategiat. Tärkeintä kuitenkin on, että tekeminen on suunnitelmallista.

Strategiassa analysoidaan yritykselle parhaat kanavat sekä kanaviin sopivat sisällöt. On tärkeää tietää, mikä toimii missäkin, ettei tuhlata paukkuja vääriin asioihin. Strategiaan luodaan raamit jokapäiväiseen tekemeiseen, ostopolulla eteminen sekä selkeät tavoitteet, johon kaikki tiivistyy.

Tiedätkö siis, mihin yrityksesi sosiaalisen median kanavat tähtäävät?

Tieto lisää tuskaa?

Asiat voi ajatella monelta kantilta. Yritykselläsi todennäköisesti on myös jonkinlainen markkinointistrategia, oli se kirjoitettu tai ei. Sosiaalisen median tekeminen ei välttämättä ole aina meiningiltään niin vakavaa, mutta tavoitteet on tärkeää pitää mielessä. Strategiaa luodessa on myös tärkeää tietää, mitä tekee suunnitellessaan, ettei loksauta palasia väkisin vääriin paikkoihin. Ulkopuolinen kumppani auttaa hahmottamaan, missä mennään nyt sekä minkä voisi tehdä paremmin – joskus saattaa olla vaikeaa ajatella asioita objektiivisesti. Selkeillä stepeillä pääset huipulle!

Olemme sosiaalisen median ammattilaisia, ja tiedämme mikä toimii missäkin. Palavalla somesydämella varustettu tiimimme kokoaa sinulle timanttisen strategian, jolla osut maaliin ja saat somesta piristystä bisnekseesi. Strategia on kuitenkin vasta alkua – ota siis haltuun myös asiakaspalvelus sosiaalisessa mediassa, sosiaalisen median sisällöntuotanto ja kohdennettu mainonta.

Sano heippa tai

Pyydä tarjous




    Mikäli haluat suoralta kädeltä tarjouksen, avaathan seuraavia:

    • Etsitkö kumppania jatkuvaan tekemiseen, yksittäiseen kampanjaan vai onko haussa somestrategia tai koulutusta omalle organisaatiolle?
    • Mitkä somekanavat toivoisit sisältyvän pakettiin?
    • Kaipaatko apua koko somesetin ylläpitoon eli sisältöihin, mainontaan ja asiakaspalveluun vai haluatko yksittäisen palvelun muun markkinoinnin tueksi, esimerkiksi somemainonnan tai blogituotannon?

    Etkö ole ihan varma mitä kaipaisit somen osalta? Istumme alas mieluusti, sovitaan tapaaminen!