Facebook-mainonta tavoittaa kohderyhmän kuin kohderyhmän

Facebook-mainonta on ehdottomasti yksi nykypäivän tehokkaimmista digimarkkinointikanavista. Facebookilla on yhteensä yli 2,23 miljardia kuukausittaista käyttäjää ympäri maailman, kun Suomessa kuukausittaisia käyttäjiä on noin 2,8 miljoonaa. Jokaiselle yritykselle löytyy siis varmasti tavoiteltava kohdeyleisö Facebookista! Facebook-mainonta on tämän lisäksi ylivoimainen kanava mainonnan kohdentamisessa ja analysoinnissa: mainnonan tuloksia pystytään seuraamaan yhä paremmin ja paremmin – saamme siis selville, mikä puree kohdeyleisöön ja mikä ei. Oikealla kohdennuksella saadaankin Facebookissa aikaan erinomaisia tuloksia.

Yritykset pärjäsivät pitkään Facebookissa niin sanotulla orgaanisella mainonnalla. Orgaanisella mainonnalla tarkoitetaan mainontaa, johon ei ole sijoitettu lainkaan mainosrahaa. Viime vuosien aikana Facebook on kuitenkin muuttanut toimintaansa niin, että yritysten orgaaniset julkaisut eivät saa enää samanlaista näkyvyyttä kuin ennen, joka pakottaa yritykset siirtymään orgaanisesta julkaisemisesta maksettuun mainontaan. Ei hätää, Facebook-mainonta toimii kyllä pienilläkin panostuksilla!

Monien mainontamahdollisuuksien lisäksi Facebookin analytiikka on omaa luokkaansa. Mainonnan tuloksia pystytään mittamaan todella tarkasti, esimerkiksi alueittain tai ikäryhmittäin. Tämä erottaa Facebookin myös muista sosiaalisen median kanavista – saat paljon dataa mainonnastasi ja pystyt kehittämään markkinointitoimenpiteitäsi yhä paremmiksi.

”Ei meidän asiakkaat ole Facebookissa”

Facebook-mainonta – miksi laittaisin rahani someen?

Facebookin ehdottomia etuja mainoskanavana ovat sen suuri päivittäinen käyttäjämäärä, mahdollisuus erittäin tarkkaan kohdentamiseen ja kustannustehokkuus – sosiaalisen median kulut ovat erittäin pieniä verrattuna moniin perinteisiin markkinoinnin keinoihin. Euron klikkihinta on pieni sijoitus satojen tai tuhansien eurojen arvoiseen liidiin.

Facebookista on mahdollista tavoittaa laaja joukko erilaisia ihmisiä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Vuonna 2017 Facebookilla oli Suomessa noin 2,7 miljoonaa käyttäjää ja koko maailmassa noin 2 miljardia käyttäjää. Tuoreimpien tutkimusten mukaan Suomessa erityisesti iäkkäiden Facebook-käyttäjien määrä on edelleen voimakkaassa kasvussa – tämä avaa mahdollisuuden erilaisten kohderyhmien tavoittamiseen Facebookin kautta.

Miten Facebook-mainonta kohdennetaan?

Facebook-mainonta voittaa perinteiset mediat mainonnan kohdentamisen laajemmilla mahdollisuuksilla – ja ne ovat tarkkoja! Facebook-mainontaa voi kohdentaa muun muassa seuraavien tekijöiden avulla:

  • Ikä
  • Sukupuoli
  • Siviilisääty
  • Kieli
  • Sijainti
  • Koulutustaso
  • Kiinnostuksen kohteet

Erilaisia vaihtoehtoja kohdentamiselle on siis lähes loputtomasti. Siksi kohderyhmän määrittäminen mainonnalle ei ole aina helppoa: mainoksen sisällön (teksti, kuvat, videot jne.) on sovittava yhteen valitun kohderyhmän kanssa ja oltava sille kiinnostavaa. Jos sisältö on kohderyhmän mielestä tylsää, edes maksettu mainonta ei pelasta sitä.

Erittäin tehokas keino uusasiakashankinnassa on re-marketing, eli uudelleenmarkkinointi. Ideana on kohdentaa mainontaa netti- tai Facebook-sivuilla vierailleille kuluttajille, jotka ovat jo olleet vuorovaikutuksessa yrityksen kanssa tai osoittaneet kiinnostusta tätä kohtaan. Tavoittamalla nämä henkilöt Facebookissa lupaava ostoprosessi ei jää kesken, vaan kuluttajat houkutellaan uudella mainoksella etenemään ostopolun loppuun asti.

Long story short:

miksi yritykselleni sopisi Facebook-mainonta?

  • Tarkat kohdennusmahdollisuudet esimerkiksi kiinnostuksen kohteiden, uudelleenmarkkinoinnin ja dynaamisen markkinoinnin avulla
  • Tehokasta uusasiakashankintaa
  • Kustannustehokkuus
  • Analytiikka

Ison käyttäjäkunnan vuoksi Facebook-mainonta sopii lähes kaikille yrityksille. Helpoiten tuloksia saavat B2C-yritykset, joilla on kohtalaisen iso volyymi. Facebook mahdollistaa kustannustehokkaan somemainonnan massoille ja dynaamisen mainonnan avulla ostosprosessin kesken jättäneet saadaan takaisin ostosputkeen.

Facebook-mainonta on kuitenkin erityisen tehokasta tarkkojen kohdennusmahdollisuuksien myötä myös B2B-yrityksille. B2B-yrityksiä auttavat kohdennettu Facebook-mainonta mm. asiakaslistojen perusteella, tittelin tai koulutuksen perusteella sekä kohdennus kiinnostuksen kohteiden perusteella. Pieni kohderyhmä ei siten välttämättä ole ongelma, varsinkaan jos yksikin liidi on erittäin arvokas.

Erityisesti verkkokauppojen tilipussia kiihdyttää dynaaminen markkinointi, jonka ansioista pystyt kohdentamaan tuotemainoksia verkkokaupassa juuri vieraileille. Ideana on siis saada ne henkilöt ostamaan verkkokaupastasi, jotka syystä tai toisesta jättivät ostosprosessin aiemmin kesken. Dynaamisen markkinoinnin avulla boostaat siis myyntiäsi.

Facebook-mainonta on vain yksi osa tuloksellista sosiaalisen median markkinointia. Palavalla somesydämella varustettu tiimimme auttaa sinua mielellään ottamaan koko paketin haltuun – lue siis myös somestrategioista, asiakaspalvelusta sosiaalisessa mediassa sekä sosiaalisen median sisällöntuotannosta. Vinkkejä somemaailman kiemuroihin löydät myös blogistamme!

Sano heippa tai

Pyydä tarjous




    Mikäli haluat suoralta kädeltä tarjouksen, avaathan seuraavia:

    • Etsitkö kumppania jatkuvaan tekemiseen, yksittäiseen kampanjaan vai onko haussa somestrategia tai koulutusta omalle organisaatiolle?
    • Mitkä somekanavat toivoisit sisältyvän pakettiin?
    • Kaipaatko apua koko somesetin ylläpitoon eli sisältöihin, mainontaan ja asiakaspalveluun vai haluatko yksittäisen palvelun muun markkinoinnin tueksi, esimerkiksi somemainonnan tai blogituotannon?

    Etkö ole ihan varma mitä kaipaisit somen osalta? Istumme alas mieluusti, sovitaan tapaaminen!